sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kielimatkan aktiviteetit


Päätin nyt näin kevään kunniaksi kirjoittaa päivityksen kielimatkastani. Kielimatkastani on tosin kulunut jo yhdeksän kuukautta. Koko reissu on kyllä vieläkin tuoreesti muistissa. Olin siis Torquayssa, Englannissa isäntäperheessä kolme viikkoa.

Kielimatkan aktiviteetit vaihtelevat paljon jo samassa kohteessakin. Eri aktiviteettiryhmiä on monia, joilla on oma ohjelma. Ensimmäisenä kielimatkan päivänä saa tietää mihin aktiviteettiryhmään kuuluu ja kenen kanssa. Kohteeni ryhmissä oli noin 20-30 henkilöä.

Kielikurssillani olimme ensimmäiset kaksi yötä Lontoossa. Siellä kävelimme ympäri kaupunkia, kiersimme nähtävyydet, kävimme ostoksilla ja museoissa. Kuljimme paljon kävellen ja myöskin pidempiä matkoja metrolla. Kaupunkikierroksille kannattaa laittaa hyvät kengät ja ladata puhelimen/kameran akku, jos haluaa saada kaiken kuvatuksi. Matkalaturi on hyvä apu, jos akku ei kestä koko reissua.







Torquayssa ensimmäisenä päivänä kiersimme kaupungin keskustaa. Illalla oli ensimmäinen disco. Disco oli paikallisessa yökerhossa, joka oli varattu EF:n kielimatkalaisille. Itse tykkäsin discoista tosi paljon.


Torquayn keskusta


EF disco

Muita aktiviteetteja olivat mm. Beach club, vierailut Paigntonissa, Cockingtonissa, Exeterissä, Teignmouthissa, Brixhamissa, keilaus, Kents Cavern, vesidisco, Splashdown vesipuisto ja Battlefield live laserpeli. Pidin itse muissa kaupungeissa vierailuista, sillä jokainen kaupunki missä kävimme oli omalla tavallaan erilainen.

Aktiviteetteja oli päivittäin ja minun mielestäni ehkä jopa liikaakin. Vapaa-aikaa oli aika vähän ja vapaapäivä olisi toisinaan ollut kiva.


Beach club

Exeter

Cockington
Brixham
Rannalla Paigntonissa





Kyselkää rohkeasti kommenteissa asioita, jotka mietityttävät kielimatkassa ja käykää katsomassa mun EF Ambassador sivu http://my.ef.com/Janina.Pajunen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti